WIISKYMPPISET WILLIINTYVÄT WALTIKASSA

Valkeakoskella v. 1960 syntyneille järjestetään viidenkympin iän saavuttamisen kunniaksi 3. heinäkuuta juhlat Waltikassa klo 19.00. Alkuilta on näin varattu 5-kymppisten ja heidän seuralaistensa keskeiseen ”esijuhlintaan”. Illalla klo 23 vet aukeavat kaikille muillekin tulla mukaan ikimuistoiseen karkelointiin, jota jatketaan aina aamuneljään.

Waltikan tilaisuuden ohjelma sekä tarjoilut huokuvat 1970- ja 1980-lukujen nostalgiaa ja dj Sköde alias Ari Kukkonen soittaa levyjä ko. vuosikymmeniltä, levyjä joiden tahtiin tanssittiin sen aikaisissa diskoissa Kellarisalilla ja Keskarissa. Tapahtuman juontaa Tuomo Hemminki.

Siispä Let´s Dance Peppermint Twistiä All the Young Dudes ja Children of the Revolution! Cum on Feel the Noize, kaikki Levottomat Tuhkimot ja Wild Boysit. Jos nämä biisinimet nostavat muistoja pintaan 70- ja 80-luvuilta, niin olet varmastikin oikea henkilö tulemaan paikan päälle muistelemaan ”Likaisia legendoja” vuosien varrelta.

Varmasti saamme kuulla monta hyvää tarinaa ajoilta, jolloin ”kaikki oli toisin”. 70-luvulla kavereita tavattiin harrastusten parissa, kylillä ja kavereiden luona eikä mesetetty tietsikoilla tai tekstattu kännyköillä. Kirjastossa vietettiin aikaa ja tietoa haettiin kirjoista ja mikrofilmeiltä. Kasettimankkaa kuljetettiin ympäriinsä ja sillä kuunneltiin joko radiosta tai kavereilta nauhoitettua musiikkia. Radiosta tosin tuli popmusiikkia nuorisolle noin 3 kertaa viikossa. Hektorin toimittama Pop eilen, tänään -ohjelma kuultiin tiistai-iltaisin ja torstai-iltapäivällä lyhyesti: Pop nonstop. Nuorten sävellahja tuli radiosta lauantaisin klo 16 ja näitä varten mankat viritettiin valmiiksi äänitystä varten.

Tapahtumaan tulee nuoruusaikojemme elävää musiikkia soittamaan bändejä jotka perustettiin 70- ja 80-luvulla Valkeakoskella. Esiintyjistä voisi mainita Kikka Laitisen, jonka rokkiura alkoi komppikitaristina valkeakoskelaisessa underground-ryhmässä Tajakka ja Tabletit, josta hän siirtyi Sika-yhtyeeseen urkuriksi. Sitten tuli Markku Laaksosen Kaino Beibe -bändi, jonka jälkeen Kikalla on ollut yhtye Gasoline Girls & Petrol Boys ja viimeisin viritys on Kikka Laitinen Co.

Ari Lahden useista bändikokoonpanoista paikalla on Kikan taustallakin soittavan Pojat tulee -bändin lisäksi mm. vuonna 1975 perustettu The Commotion (Ari Lahti, Matti Hiedanpää ja Jukka Koskelainen) sekä Irwinin veljet -varakokoonpanoa kuultaneen tapahtumassa myös, koska Arin veljet, Irwinin Lapset joutuivat keikkahommiin Savon suunnalle. Pojat tulee -bändissä ovat soittaneet Arin lisäksi Jukka Koskelainen, Hannu Ohtonen ja Juha Vainionpää. Illan aikana kuulemme siis monenlaista musiikkia; poppia, rokkia sekä diskoa.

Valkeakosken 1960 -vuosikerran ohjelmatoimikunta

Kuva-aineistoa paikallisista kuvioista vastaanotetaan: velmu79@gmail.com



Uusi yhdistelmä, vanhat ystävät - Kikka & Pojat Tulee... :
Afa, Kikka, Hipsu ja Juke. Kaikki 50, paitsi Hipsu...


Rock, runo ja rakkaus -tapahtumassa 29.5.2010 Sorrilan koululla nähty Kikka ja Pojat... -yhdistelmän ensiesitys hurmasi yleisön ja (promoottorit...)! Afa & ystävät rokkasivat mallikkaasti, siinä oli jo sitä tiettyä charmanttia vakautta, vähän rosoista rockenrolliakin, mutta myös ihanan Kikan myötä naisellista hehkua. Ronskit ja jurot "pojat" antavat hyvän taustan Kikka Laitisen upealle rakkauden "soulille".

 

 

WIIDENKYMPIN WILLITYKSISTÄ, Velmu-klubeista ja konserteista päivittyy kaiken aikaa ennakkotietoa Tapahtumat-osioon!

Tiedustelut sähköpostilla:

velmu79 @ gmail.com

Valkeakosken elävänmusiikin yhdistys Velmu-79

Seuraa päivittyviä tiedotteita!